Sain ohjeiksi perus keitä kanaa ja riisiä ja niillä muutama päivä. Meillä oli itsellä käytössä Nutri Plus geeli sekä Biobak ja niitä saikin jatkaa. Lisäksi hain apteekista vielä Canikur pro tahnan, jonka pitäisi helpottaa suolisto-oireita. Eilen ulos tuleva tavara alkoikin näyttää kiinteämmältä ja ehdin melkein huokaista helpotuksesta. Jaffa kuitenkin halusi sinnikkäästi ulos taas illalla ja yö ravattiinkin sitten molempien kanssa vuorotellen tiheään tahtiin.
Tänään torstaina soitin uudestaan lääkäriin ja varasin tytöille ajan eläinlääkärille. Jaffalle on pitkittyneen ripulin takia kerran tullut suolistotulehdus ja sitä ei tässä taloudessa päästetä enää tapahtumaan. Molemmat saivatkin viikon suolistoantibioottikuurin, jonka pitäisi helpottaa oireita. Viimeksi Jaffan olo helpottui lääkkeillä muistaakseni alle vuorokaudessa, joten toivottavasti tälläkin kertaa pääsemme nauttimaan normielämästä hyvin pian.
Olin tietysti ilmoittanut Karman kahteen sijoituslähtöön Tampereelle, mutta jo alkuviikosta oli hyvin selvää, että kisat jäisivät osaltamme väliin. Ensi viikolla katsotaan, miten pieni toipuu. Lääkkeelä on seitsemän vuorokauden doping-varoaika, joten perjaatteessa 8.10. kisa olisi vielä mahdollinen. Riippuu nyt ihan siitä, miten Karma toipuu. Jos kuitenkin yhtään näyttää meno heikolta niin (maailmankaikkeuden epäonnisin) kisakausi on tältä vuodelta taputeltu.
Täällä Länsi-Helsingissä liikkuu nyt ilmeisesti joku vähän rajumpi koirien vatsatauti, joten tässä vinkkejä vatsan hoitoon kokemattomalle:
- Ruuaksi kannattaa vaihtaa heti kevyt ja simppeli keitetty riisi ja kypsä kana / seiti / laktoositon raejuusto tai muu kevyt ja helposti sulava proteiinin lähde. Ruokaa annetaan pieniä määriä kerrallaan useita kertoja päivässä.
- Itse lisään ruokaan Biobak jauhetta. Usein se on tepsinytkin.
- Täydennysrehuksi sopii esim. Nutri Plus geeli tai joku elktrolyyttivalmiste. Lisäksi olen nesteyttänyt ihan vesiruiskulla, jos koirat eivät ole itse juoneet. Nahkeat ikenet ja kevyesti vedettäessä ylös jäävä niskanahka kertovat koiran kuivumisesta.
- Canikur pro, Attapekt, Inupekt forte tai muu tukivalmiste voi helpottaa koiran ripulioireita.
- Normiruokaan palataan varovasti vähitellen oireiden poistuttua, jottei vatsa ärtyisi uudestaan.
- En ota kantaa, milloin kannattaa / pitää viedä lääkäriin. Minä vien aika herkästi, koska suolistovaivat ovat tosi raskaita niin koiralle kuin itsellekin. Lisäksi nestevajaus tulee herkästi tällaisessa taudissa ja nytkin Karmalle laitettiin varmuuden vuoksi nesteytys ihon alle. Lisäksi eläinlääkäri arvioi asiantuntevasti koiran kunnon ja ohjaa tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai kirjoittaa sopivan lääkehoidon.
Tsemppiä kaikille vatsaoireisten koirien omistajille. Meillä kakkaralli alkaa aina nukkumaanmenon jälkeen, joten meillä on nukuttu kunnon yöunet viimeksi lauantaiyönä. Pitää silti koittaa pitää lippu korkealla ja toivoa parempaa huomista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti