torstai 31. tammikuuta 2013

1-vuotias!

Eipä uskoisi, että aika näin nopsasti rientää! Vuosi on kulunut siitä kun Karmanen pullahti maailmaan sitä ilostuttamaan. Onpa ollut Karmaa kerrakseen koko vuosi, mutta hyvä niin. Tuosta hirviöinnin mestarista on tullut ihan unelmien koira, ei voi kuin olla ylpeä meidän yksivuotiaasta!

Tänään kun tulin töistä oli Karmalle tullut oikein pikapakettina pari luuta ja tosi söpö aluspaita (: Kiitos Sussi! Niin ja Savu-siskolle paljon onnea myös!

Tässä Karma ja synttäripaita (:
DSC_0213

DSC_0221

DSC_0217

Hihi, katsotaan mitä Karman vuosi nro. 2 tuo tullessaan!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

lauantai 26. tammikuuta 2013

Jäällä, osa 1.

Olen koko talven halunnut päästä jäälle kuvaamaan koiria. Tänään pääsin ja odotus kyllä palkittiin ruhtinaallisesti aivan upealla valolla ja sopivalla pakkasella. Seuraamme ripeään liittyi myös Ledi-lapinkoira. Ei meinannut ihan pysyä perässä, mutta tuntui silti olevan lapparillakin hauskaa (:

DSC_0060

DSC_0148

DSC_0171

DSC_0125

DSC_0106_2

DSC_0097

DSC_0094

DSC_0088

DSC_0081

Lisää kuvia seuraavalla kertaa, en kehtaa laittaa kaikkia suosikkeja yhteen postaukseen (:

Olen muuten tehnyt Nipsun ja Karman takit (eli nuo keltaiset) itse. Karman päällä oleva on proto ja istuu takaa tosi huonosi. Nipsun takki taas oli tosi hyvä, mutta Karmalle liian pieni. Siitä tuli nyt Nippelin.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kala ja kärmeen nahat

Karman rakkain lelu on varmasti vieläkin tuo kärmes. Hyvänä kakkosena tulee messukeskuksesta joulukuun alussa ostettu kala. Käärmeestä on pumpulit tietty vedetty pihalle jo ajat sitten, ja kalassakin on reikiä eikä se todellakaan enää vingu. Ei ole vinkunut vartin kokeilun jälkeen. Kalan se kuitenkin aina tuo huomionkipeyksissään. Voin kertoa, että sitä on vähän hankala vetää... Käärmeen nahka puolestaan haetaan pään alle melkoisen usein kun on päikkäreiden aika.

DSC_0432

DSC_0461DSC_0470

DSC_0485