En tajua kaupunkilaisia. Miksi joku haluaa asua kaupungissa, jos ympärillä oleva elämä häiritsee? Jos koirani kakkaa pientareella ja seison pussi kädessä odottamassa, että se lopettaa, minulle täytyy huomauttaa: "lapset kyllä juoksee siitä". Siis lapsethan juoksee ihan kaikkialla, mutta ei kai se haittaa, että koirankakka on tahrannut nurmikkoa, sillä selkeästi olin sen keräämässä? Tai sitten se toinen tätönen parvekkeeltaan kävelytien laidalta: "Eikö teillä ole omaa pihaa?" Juu on meillä, mutta a. naapurin mummo kerkesi jo valittamaan, että omalla pihalla ei saa söpöäkään koiraa pissattaa ja sitten b. aion kyllä viedä koirani tuon pienen kerrostalon nurmikkopläntin ulkopuolelle useamman kerran päivässä.
Kaupunkihan on täynnä roskaa, tupakantumppeja, linnunkakkaa, kaninkakkaa, oravankakkaa ja joskus jopa ihan ihmisten sitä itteään.. Enkä minäkään tykkää siitä, että kakkaa lojuu ympäri tienposkia. Enkä valita, jos joku vanhempi rouva kävelee liian hitaasti edessäni tai joku haisee pahalle ruuhkabussissa.
Fakta vain on se, että täällä ei ole tilaa kaikenlaisille mielipiteille ja se on pakko hyväksyä, jotta pystyy asumaan tyytyväisenä kaupungissa. Ahdasta on, mutta sitä tilaa täytyy sitten antaa olemalla huomioimatta kaikkea epämiellyttävää, mitä silmiin, korviin ja nenään sattuu osumaan.
Seuraavalla kerralla kysyn valittajalta: "oliko pakko päästä jotain sanomaan?"
Ja tässä minun öööö mallikelpoiset (haha) kaupunkikoirat asemissa eli surkea kännykkäkuva tämäniltaiselta lenkiltä:
