Jaffa on siis aina ollut melko hankala talutettava. Aivan kuin koko remmin konsepti olisi ollut sille koko ajan täysin vieras. Se nyki sinne tänne ja saattoi tehdä kaikenlaisia yllättäviä kiskaisuja ties mihin suuntaan. Se on aina ollut myös hyvin kriittinen kulmakunnan muita koiria kohtaan ja varsinkin tietyt rodut ovat olleet sille aivan liikaa. Viime aikoina tilanne on vaan pahentunut. Ehkä oman väsymyksen takia olin jotenkin luovuttanut sen kanssa ja joitakin kuukausia sen kanssa on ollut hirvittävän raskasta ohittaa yhtään koiraa. Minä vielä pärjäsin, mutta J:n kanssa se on ollut vielä paljon pahempi.
Kuten usein on, myös tässäkin tapauksessa Jaffa tunsi epävarmuutta meidän takia. Se ei ole ollut aivan varma kuka tätä laumaa nyt suojelee ja siksi se on ottanut tehtävän kantaakseen. Koira ei tietenkään voi toimia ihmislauman johtajana, jolloin tilanne aiheuttaa ristiriitoja sen pieneen mieleen. Jaffa ei kuitenkaan koskaan kotona ole ollut yhtään hankala eikä sitä ole ikinä osannut pitää mitenkään ongelmakoirana. Eikä se sitä tietysti olekaan, vika on koko ajan ollut remmin toisessa päässä.
Kuvailen koulutusta nyt hieman epämääräisesti, sillä en haluaisi kenenkään asiaa tuntemattoman ryhtyvän omin päin tällaiseen koulutukseen. Koirat, perheet ja tilanteet ovat yksilöllisiä ja parhaaseen lopputulokseen varmasti pääsee olemalla itse yhteydessä ammattilaiseen.
Koulutus alkoi neuvolakäynnillä, jossa kouluttaja katsoi pienellä lenkillä, millaista koiran ja omistajan yhteistyö on ja miten ohitukset sujuvat. Lopuksi tehtiin pieni luonnetesti ja tämän ehkä puolen tunnin yhteisen kävelyn jälkeen kouluttaja osasi kuvailla koiramme juuri sellaisiksi kuin olen ne aina tietänyt. Ja kuten sanottu, koirissa ei ollut vikaa vaan omistajissa, mikä tietysti helpottaa kouluttamista.
Neuvolakäynnillä saimme ohjeet seuraavaan viikkoon, jolloin koirille pidettiin jääkausi. Koiria ei siis ollut olemassakaan meille. Seuraavan viikon alussa harjoittelimme avustajien ja kouluttajan avustuksella ohituksia ja remmikävelyä, mikä meni uskomattoman hyvin. Koulutusvälineinä käytettiin ketjukaulainta (mitä en ikinä ottaisi koiralle omin päin käyttöön!!) ja suhisevaa tai kolisevaa purkkia. Viesti näytti menevän salukillekin perille ja räyhääminen ja sekoilu loppu kuin seinään. Koulutustilanteen jälkeen jääkautta lähdetään hitaasti purkamaan.
Pakko myöntää, että kyllä minua vähän säälitti koiraparkani, mutta loppupeleissä se varmaan on ollut ongelmien ydin: koiraa on kuitenkin inhimillistetty meilläkin liikaa, vaikka meillä onkin mielestäni aika selvää, mitä koirat saavat tehdä ja mitä eivät. Pitää kuitenkin muistaa, että onnellisimmillan koira on varmasti silloin kun se ei yritä johtaa ihmislaumaa ja kun se tietää oman paikkansa. Koirilla pitää olla rakkauden lisäksi myös selkeät rajat joka tilanteessa.
