lauantai 3. syyskuuta 2016

Kaikkien aikojen kilpailut – Turku Cup 2016

En edes tiedä, mistä aloittaisin. Kunnon kaaospäivä. TVK:sta ei kyllä taaskaan mitään pahaa sanottavaa! Tykkään heidän meiningeistä.

Yritämme aina lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, ettei matkalla tarvitse hosua. Varsinkin, jos matka on yhtään pidempi, on kivaa, että matkalla pystyy pitämään kahvi- tai vessatauon ilman kiireen tuntua. Tällä kertaa taipumuksemme palkittiin. Auton rengas nimittäin puhkesi Turun motarilla noin vartin päässä kisapaikasta. Ensin meni puoleksi minuutiksi jauhot suuhun: siinä taisi mennä meidän kisat ja mitä tällaisessa tilanteessa edes tehdään? Olla nyt jumissa kahden koiran kanssa motarin varressa. (Onneksi oltiin jätetty loput koirat kotiin tällä kertaa).

Äippä rupesi heti selvittelemään auton hinausta ja siihen liittyviä asioita ja minä ryhdyin järjestelemään itseäni ja koiria kisapaikalle. Ihana turkulainen ystäväni tarjoutui kyysäämään meidät Vätin radalle ja muutenkin auttamaan tarpeen mukaan. Soitin äkkiä myös TVK:lle: saatamme myöhästyä. Vastaus oli uskomattoman ymmärtäväinen ja ystävällinen.

Ehdimme lopulta ihan hyvin. Minä, Karma ja Viiu olimme riittävän ajoissa. Äitinikin sai vararenkaan paikalleen ja pääsi juuri kopittamaan Viiua. Minä olin lämmitellyt koirat valmiiksi. Viiun lähtö meni huonosti ja se sai harmi kyllä diskin. Vähän epäselväksi jäi, johtuiko kahnaus Viiun pyrkimisestä ulkoreunalle.

Karman ensimmäinen lähtö meni myös tosi huonosti ja aika oli melko surkea. Toinen lähtö meni paremmin, mutta kilpakumppani ilmoitti Karmalle, ettei tarvitse tulla tielle ja Karma väisti haukkuvaa koiraa. Näin ollen viidennen kv-ajan saaminen jäi viidestä sekunnin sadasosasta kiinni.



Kotimatkalle lähdettiin jo ennen palkintojenjakoa. Onneksi, sillä vararenkaalla ajaminen on hidasta ja hiukan epävarmaa. Vettä satoi suuren osan matkasta kaatamalla. Saimme onneksi körötellä vanhaa Turuntietä aika yksinään. Meillä meni normisti vajaan parin tunnin matkaan melkein neljä tuntia...

Päivä oli tavallista kisapäivää rankempi, mutta renkaan puhkeamisesta, huonoista suorituksista ja vesisateesta huolimatta mukava. Kiitos taas sinne Turkuun. Olette matavia! Meillä oli tänään ihan huippu crew!

Niin ja äiti, ollaan me vaan aika tiimi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti