Jaffa joutui käymään lääkärissä yhteensä kolme kertaa ja nyt sillä on noin kuukauden välein fysioterapiaa. Voisin ainakin fyssarista kirjoitella vähän enemmän jossain välissä, sillä meille siitä on ollut ihan älyttömästi hyötyä. Ehkä jopa koko kuntoutusprosessin voisin kirjoitella tänne, sillä jaan tämän rankahkon kokemuksen mielelläni. Näillä näkymin Jaffa pysyy remmissä ainakin elo-syyskuulle, niin suuret vauriot tuli. Haluan pelata varmanpäälle, ettei syntyisi lisää vahinkoja.
On tässä kuitenkin jotain kivaakin tapahtunut. Karma aloitti kisakauden taas tänä vuonna Liedon maastoissa 9.5. voittaen ylikorkeiden whippettien luokan ja sai sertin! Täysin odottamaton ja yllättävä menestys, ainakin jos viimekautta tarkastelee. Rataderby Tamereella meni myös tosi hyvin. Sijoitus ei ollut kummoinen (B-finaalin ensimmäinen), mutta ajat olivat minusta hyviä. Kaikki kolme aikaa oli KV-aikoja ja loppua kohden ajat vain paranivat. Seuraavat kisat ovat huomenna Tuomarinkartanolla. Karmalla on yksi 350m sijoituslähtö.
Olen ajatellut kirjoitella tässä kesän aikana vähän asiapitoisempaakin juttua. Ainakin Jaffan kuntoutumisesta ja fysioterapiasta saa varmasti hyvän ja kattavan artikkelin kirjoitettua tänne blogiin. Lisäksi reissaamisesta koirien kanssa voisi jonkin jutun tehdä, kun minulla nämä ovat oikeastaan aina mukana, minne menenkin. Ja jos yksi heinäkuuksi suunnittelemani matka oniistuu, kirjoitan ihan ehdottomasti raportin siitä!
Tältä näytti meidän lenkkipolulla tänään. Missä vaiheessa tuli näin vehreää!?