sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hurja lenkkiviikonloppu

Lauantaina käytiin noin 1,5 tunnin lenkki. Oli ihanaa kun osa asfaltista oli sulanut Munkkivuoren kohdilla ja muutenkin kun viiden aikaan tulin kotiin, oli vieä ihan valoisaa. Puhelimesta loppui matkalla akku enkä nähnyt kelloa. Luulin, että se olisi ollut korkeintaan noin 16:30. Ehkä kevät on tulossa?

Tänään käytin vähän oudossa lenkkiseurassa Kirkkonummella ulkoilemasa. Sen lisäksi, että nämä nuoret villikot saivat riehua pihalla (ja sisällä...), koitettiin käydä jäällä. Jään pinta oli kuitenkin todella vetinen, joten kierrettiin vain tuollainen metsälenkki. Polku oli hirveän kapea ja nuuhkijat tukkivat tien, mikä oli minusta jotenkin hirveän turhauttavaa... Oli kuitenkin kiva, että tyttäret pääsivät vähän irroittelemaankin.


Otin kännykällä kuvan meidän matkanteosta, koska näky oli jokseenkin huvittava. Onneksi kukaan ei tullut vastaan!

Nyt lähdetään vielä P-Haagan galgojen kanssa lenkille. Meitä vähän väsyttää, mutten pystynyt kieltäytymään kutsusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti