Vinttikoira

Kävin tänään kummallisen monologin pääni sisällä ja ajattelin tuoda siitä pääkohdat julki. Homma lähti liikkeelle siitä, kun ensin kuulin ystäväni tuttavan sheltistä (pentu), joka on hyvin miellyttämisenhaluinen ja tottelevainen ja helppo koulutettava. Sen jälkeen näin metsässä pennun, jota eräs tyttö koulutti. Se teki suunnilleen, mitä pyydettiin. Meillä ei toimita niin. Kokeillaan rajoja, tehdään päinvastoin kuin pyydetään, riehutaan, haukutaan ja revitään hihasta. Komentamalla ja suuntaamalla huomion muihin asioihin (luihin ja leluihin) olen saanut pentuuni vähän kuria, mutta miellyttämisenhalusta tai tottelevaisuudesta tuskin voi puhua Karman kanssa samassa lauseessa (ilman negaatiota).

Mietin siis: minkä ihmeen takia ihminen tietentahtoen ottaa itselleen tällaisen riesan? Helpompiakin koirarotuja maa päällään kantaa - ja paljon! En kuitenkaan ole vuosikausiin edes miettinyt vaihtoehtoja. Tiesin, että vinttari on minun juttuni. Tänään oli ensimmäinen päivä kun heräsin sitä ajattelemaan, sillä tajusin, että olisi ollut toinenkin tie.

Äidilläni on nyt 5-6 vuoteen kolmas whippetpentu kierroksessa ja samanlaisia luuaivoja ne ovat olleet kaikki. Olen siis tottunut siihen. Koiranpennut nyt ovat tällaisia. Olen ollut väärässä: vinttikoiranpennut nyt vain ovat tällaisia.

Olen tavallaan vähän kateellinen niille, joiden koirat oppivat tottelemaan ja haluavat olla mieliksi. Kuitenkin olen hirveän ylpeä omasta valinnastani. Mulla oli pokkaa ottaa vähän hankala. Mutta jos en tietäisi, millaisia whippeteistä tulee isona, olisin varmasti katunut hankintaani jo syvästi. Nyt kuitenkin tiedän, että tuostakin rontista tulee vielä viisas, mielenkiintoinen ja nopea. Ei sen tarvitse laahustaa perässäni odottaen käskyä, jota saisi totella, jotta saisi kiitoksen.

Tämänkin pohdintasession tuloksena voin siis todeta: tein oikean valinnan. Olen jo tottunut tähän niskurointiin ja se tuntuukin helpottuvan joka päivä. Joko Karma sopeutuu tai minä. Tai molemmat. Omakin pinnani on pidentynyt, sillä Karman periksiantamattomalle luonteelle ei voi kauheasti mitään. Vaikka olen minä ollut ankara. Välistä liiankin. Kuitenkin luulen, että me olemme aika hyvä parivaljakko, nyt ja loppuun saakka! Rakastan Karman jokaista raitaa. Ja kieltämättä, sen jokaista v***umaista temppua.

Tässä vielä foto tältä päivältä.